Vakuutukset takaavat toiminnan jatkumisen remontin jälkeen
Kuten onnettomuustapauksissa yleensäkin, myös Eskolan toinen ajatus uutisen jälkeen oli melko looginen.
”Vakuutukset. Nehän ne tuli myös saman tien mieleen. Onneksi meillä on sekin puoli kunnossa, joten hetimiten oli selvää, että toimintaa päästään jossain kohtaa jatkamaan. Sillä tiedolla pystyimme vahvistamaan uskoa myös asiakkaiden suuntaan”, muun muassa TarinaGolfin pro:na toimiva Eskola jatkaa.
AINAGolf 2.0 tuo neljännen lyöntipaikan asiakkaiden varattavaksi
Saaristokatu 5:ssä sijaitsevan teollisuuskiinteistön kunnostustyöt ovat nyt edenneet niin pitkälle, että AINAGolf Kuopion sisärakennusvaihe on päästy jo aloittamaan. Simulaattorikeskuksesta tehdään entistä kattavampi ja monipuolisempi. Entisen kolmen lyöntipaikan sijaan uuteen keskukseen valmistuu neljä Trackman 4 -simulaattorilaitteistolla varustettua pelialuetta. Tiloista tehdään myös entistä avarammat, jotta asiakkaiden viihtyvyys on aiempaakin parempi.
”Tästä on tulossa todella timanttinen juttu. Entinenkin oli huippumesta, mutta nyt kun päästään neljällä lyöntipaikalla vastaamaan kysyntään vieläkin paremmin aiempaakin huikeimmissa tiloissa, niin koko meidän porukka odottaa todella innolla ovien avautumista”, Janne Eskola hehkuttaa.

AINAGolf Kuopion tiloista löytyy jatkossakin Eskolan opetustoiminnan lisäksi myös muun muassa KauppaTarinan Pete Partasen palvelut.
Uudistunut AINAGolf Kuopio avautuu joulukuun loppuun mennessä. Tarkempi aikataulu varmistuu lähiviikkoina, ja siitä tiedotetaan AINAGolfin sosiaalisen median kanavissa sekä verkkosivuillamme. Voit jo nyt ostaa alkavalle simulaattorikaudelle pelioikeuksia joilla pelaaminen onnistuu edullisesti ja vaivattomasti läpi pimeän talven.
